Kategoriat
Kannanotot

Koko Helsinki vihaa natseja – Helsinki hates nazis

Aurora Helsinki kokoontui tänään yhdessä muiden helsinkiläisten tovereiden kanssa osoittamaan solidaarisuutta Saksassa tällä viikolla vankeusrangaistuksiin tuomituille antifasisteille sekä muistamaan pariisilaista toveria, joka joutui maksamaan kymmenen vuotta sitten henkensä äärioikeiston vastaisen vakaumuksensa takia.

Vuodesta 2020 asti vangittuna ollut saksalainen antifasisti Lina E. tuomittiin tänä keskiviikkona yli viiden vuoden vankeusrangaistukseen “rikollisjärjestön” perustamisesta sekä natseihin kohdistuneista omaisuus- ja väkivaltarikoksista. Linan ja hänen tovereidensa oikeudenkäyntiä leimasivat alusta asti syyttäjän esittämien argumenttien poliittinen värittyneisyys sekä lukuisat oikeusprosessiin liittyvät viivästykset, jotka lykkäsivät tuomion antamista usealla kuukaudella. Linan lisäksi hänen kanssaan syytettyinä olleet toverit saivat ehdottomia tuomioita kahdesta vuodesta päälle kolmeen vuoteen. Nämä tuomiot ovat saaneet tuhannet ihmiset lähtemään kaduille ympäri Saksaa ja lauantaina 3. kesäkuuta järjestetään poliisin mielenosoituskiellosta huolimatta koko liittovaltion laajuinen Tag X -mobilisaatio Leipzigissa, jolla halutaan protestoida antifasistisen toiminnan yhä kiihtyvää kriminalisaatiota vastaan. Tuomitsemme Saksan valtion poliittiset tukahduttamistoimet, joilla halutaan murskata vastarinta Saksassa aktiivisesti ihmisiä murhaavaa äärioikeistoa vastaan, ja vaadimme toveriemme vapauttamista!

Samalla haluamme muistaa Pariisissa natsien murhaamaa antifasistia Clément Méricia, jonka kuolemasta tulee kuluneeksi 5. kesäkuuta kymmenen vuotta. Clément tunnettiin ryhmässään aktiivisena ja luotettavana toverina, jonka perintö on ollut läsnä viimeisen kymmenen vuoden aikana hänen muistokseen vuosittain järjestetyissä mielenosoituksissa sekä laajemmin antifasistisessa liikkeessä sen toimiessa niin Ranskan äärioikeistoa kuin valtiotakin vastaan. Clémentin muistoksi järjestetään 1.-6.6.2023 kansainvälinen antifasistinen viikko Pariisissa ja haluamme tällä kuvalla osaltamme välittää terveiset tovereillemme Ranskassa siitä, että Clementin muisto elää kaikkialla osana toimintaa äärioikeistoa ja sen ihmisvihamielistä politiikkaa vastaan!

Freiheit für Lina!
Clément Méric – toujours présent!
Koko Helsinki vihaa natseja!

ENGLISH:

Aurora Helsinki gathered today with other comrades to show solidarity with the anti-fascists sentenced to prison in Germany this week and to remember a Parisian comrade who had to pay the ultimate price for his anti-fascist beliefs ten years ago.

German anti-fascist Lina E., imprisoned since 2020, was sentenced this Wednesday to more than five years in prison for founding a ”criminal organisation” and for property and violent crimes against nazis. The trial of Lina and her comrades was marked from the start by the political colouring of the arguments put forward by the prosecution and by numerous delays in the judicial process, which delayed the verdict by several months. In addition to Lina, her fellow defendants received sentences ranging from two years to more than three years. These sentences have prompted thousands of people to take to the streets across Germany and on Saturday 3rd of June, despite a police ban on demonstrations, a nationwide Tag X mobilisation will take place in Leipzig to protest against the increasing criminalisation of anti-fascist activities. We condemn the political repression by the German state that aims to crush the resistance against the far right which is actively murdering people in Germany, and we demand the release of our comrades!

At the same time, we want to remember Clément Méric, an anti-fascist who was murdered by nazis in Paris ten years ago on 5th of June. Clément was known within his group as an active and reliable comrade, whose legacy has been present in the annual demonstrations in his memory over the last ten years, as well as in the broader anti-fascist movement fighting both the French extreme right and the state. From 1st to 6th of June 2023, an international anti-fascist week will be held in Paris in memory of Clément, and with this picture we want to contribute by sending a message to our comrades in France. The memory of Clément lives everywhere as a part of the movement against the far right and their hostile policies!

Freedom for Lina!
Clément Méric – toujours présent!
Helsinki hates Nazis!